Omat nimeni

Lähes jokaisella kutomallani matolla on nimi. En ole päättänyt nimeä etukäteen, vaan se tulee mieleeni kutoessa. Silloin, kun matto alkaa saada lopullista ilmettään.

Nimeäminen on osa tarinaa, joka mielestäni liittyy jokaiseen räsymattoon.

Nimi syntyy materiaalien piirtämästä kudontapinnasta, väreistä tai paikasta, johon olen ajatellut työni valmistuvan. Joskus mietin matonsaajaa ja sijoitan hänet osaksi työtä.

Kuusimetsässä ystäväni käyskentelee keskellä havupuita, kanervia ja sammaleita oranssina raitana keskitaitteessa.

Kuusimetsä

Ystävä metsän keskellä

Tantsu

Rantasauna

Jugend

Nollalinja

Räsymaton kauneus, lujuus ja perintö

Pitkät, kapeat ja sinisävyiset, punaoranssilla raidoitetut räsymatot, jotka äitini täti Lyyti-mummo kutoi 1950-luvulla, ovat minulla edelleen tallessa ja käytössä kesäpaikkani lattialla.

Perintömatoissa tiivistyy räsymaton ydin. Matot on koottu monenkirjavista kuteista ja hakattu kuosiin huolellisesti. Niiden väritys on samaan aikaan tasapainoinen ja yllättävä. Lähes jokaiseen raitaan liittyy muisto: miehen paita, lapsen mekko tai siskon lakana. Tarkasti katsoen, raidan poimusta pilkistää siellä täällä pieni neppari.

Rantasauna

Lyyti-mummo hakkasi kangaspuissa mattoihin arkista elämää ja muistoja, mutta myös perinnön minulle.

Mielestäni ainoa ja oikea tapa tehdä mattoja on se, että itse leikkaan kuteet vanhoista vaatteista ja sommittelen maton puissa mahdollisimman monisävyisistä materiaaleista. Usein mattoni ovat sävytettyjä siniseen. Jonkin verran olen ostanut valmiita kuteita, mutta jokin kudotuista töistä silloin puuttuu. Se on hiljainen tarina, josta nautin katsellessani räsymattoja lattialla.

Sinistä ja punaista sen olla pitää

Ruusukkaat kukkivat raidoissa